Mörkö Jääkiekko

Mörkö-Marko taisteli ja Heiskanen iski Toista erää ehdittiin pelata kolmisen minuuttia, kun Miro Heiskanen tekaisi ensimmäisen maaottelumaalinsa. Maali syntyi siten, että Marko “mörkö-Marko” Anttila ja Antti Pihlström taistelivat päädyssä kiekon maalille nousseelle Heiskaselle.

Jääkiekko 26.05.2019 23:43.

Lopullisesti Mörkö-mania lähti lapasesta kolmannen erän alussa, kun Lempäälän lempeä jätti tuikkasi Veli-Matti Savinaisen oivallisesta oivalluksesta 2-1. Siihen vielä sinetiksi Harri Pesosen 3-1 ja se oli sillä hyvä. Tai ei nyt ihan sillä.

Jääkiekkomaalivahti Miika Wiikman joutuu lopettamaan pelaajauransa. Wiikman kertoi tilanteestaan Twitterissä. Wiikman, 35,

Mörkö se tahtoo kultaa, tinttan tanttan tallallei. Mutta sitaatin kärki ei ole siinä, että Mörkö on kansakunnan kaapin päällä, vaan lajissa nimeltä jääkiekko. – Ei huomio tietenkään pahalta tunnu. Lämmittää mieltä. Olen aina rakastanut sitä, Jääkiekko.

"Mörkö" hiipii Kanadan maalille ja lyö Leijonat 2-1-johtoon MM-finaalissa! 26.5.2019 klo 23:04 , kesto 1min 37s Marko Anttila iski Leijonat 2-1-johtoon jääkiekon MM-kisojen finaalissa Kanadaa vastaan.

JÄÄKIEKKO Jokereiden yli kaksimetrisestä hyökkääjästä Marko Anttilasta tuli viime toukokuussa Suomessa megatähti Leijonien voitettua Bratislavassa jääkiekon MM-kultaa. ”Mörkö” pelasti Suomen jatkoajalle puolivälierässä Ruotsia vastaan, ratkaisi välieräottelun Venäjää vastaan ja teki kaksi maalia MM-finaalissa Kanadaa vastaan.

Arabian Muumit Mörkö -mukit on myyty loppuun muun muassa Iittalan verkkokaupasta ja lukuisista Prismoista. Iltasanomat uutisoi aiemmin mukien loppumisesta Helsingin Stockmannilta. Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailuissa pelannut maajoukkuekapteeni Marko Anttila tunnetaan jääkiekkopiireissä "Mörkö" lempinimellä. Kisojen sankariksi nousseelle Anttilalle on myös suunniteltu jo patsasta.

Arvostetun julkaisun kanadalaistoimittaja lyttäsi Marko Anttilan. Nyt MM-sankari Anttila vastaa arvosteluryöppyyn.

Suomen Partiolaiset suomen partiolaiset ry SP:n järjestötunnus jokaisen partiolaisen vasempaan hihaan. Arkisin Puhelin: 10-14 / Chat 8-20 , 17,04 snt/min + 8,28

Toukokuussa kultaa Suomeen jääkiekon MM-kisoista tuonut Marko ”Mörkö” Anttila oli mukana viime viikonlopun rallihuumassa Jyväskylässä. Jyväskylän MM-rallissa nähtiin myös historiallinen kohtaaminen, kun Marko ja rallitähti Jari-Matti Latvala kohtasivat ja juttelivat tovin. – Juniorina tuli seurattua ralleja enemmänkin, kun kotikaupungissani Lempäälässä ajettiin.

Mörkö se lähti piiriin – Jääkiekko – Suomi24 Keskustelut – tinttantanttantallallei. Mitähän se Mörkö tahtoo tinttantanttantallallei.Mörkö se tahtoo poijan tinttantanttantallallei.Sitähän se Mörkö tahtoo.

Jos ennen jääkiekon MM-kisoja, et tiennyt mitään Marko Anttilasta, niin nyt tiedät. "Mörkö" sai ennen finaalia minibiisin, jossa käytetään Antero Mertarannan selostuksia. Ja Anttila todellakin lunasti biisinsä, kun hän iski voittomaalit ratkaisupeleissä.

Jääkiekkomaalivahti Miika Wiikman joutuu lopettamaan pelaajauransa. Wiikman kertoi tilanteestaan Twitterissä. Wiikman, 35,

Koko Leijonien joukkue lauloi Löikö Mörkö Sisään -kappaletta, kun Suomi kaatoi MM-finaalissa Kanadan ja nappasi kolmannen maailmanmestaruutensa. Leijonat juhlivat tällä hetkellä täysin ansaitusti maailmanmestaruutta, jota itse joukkuetta lukuun ottamatta kukaan ei pitänyt mahdollisena.

mÖrkÖ lÖi sisÄÄn!!! nyt huudetaan! ihanaa leijonat ihanaa!!! suomi on uusi maalimanmestari hei! maalimanmestari hei1 maalimanmestari!!

Mörkö! Nähdäänkö Suomen uusin kansallissankari Marko Anttila ensi kaudella NHL:ssä ? 34-vuotias Jokerit-pelaaja kuittaa tämän olevan joka pojan unelma, muttei usko tässä vaiheessa uraa.

jääkiekko testit | Testimato – Testaa oletko todellinen jääkiekko fani. #jääkiekko. Jaa Twiittaa. Oletko mörkö fani. 1117????? Katotaan oletko oikea mörkö fani. #marko #mörkö #mörkömarko #tietovisa #jääkiekko. Jaa Twiittaa. Kuinka hyvin tiedät NHL:stä:D. 277. Torontofani. Tuu kokeilee ootko lätkä ihminen.

Pmr polymyalgia rheumatica Polymyalgia rheumatica (PMR) is a common inflammatory disorder that causes pain, usually in your shoulders and upper body.

Miesten jääkiekon MM-kisoissa Suomen sankariksi Venäjä-ottelussa noussut Marko ”Mörkö” Anttila on saanut oman kannatusbiisin. Kappale Löikö Mörkö sisään? feat. Antero Mertaranta on jo saanut eri videoilla tuhansia kuuntelijoita Youtubessa.Kappale on myös Spotifyssa, mutta siellä sen kuuntelumäärät eivät päätä huimaa.

Mörkö tulee -huppari on Suomen jääkiekon maailmanmestaruuden kunniaksi tehty huppari. Jokainen lätkää seuraava tietää koko lätkäjoukkueen uskomattoman suorituksen, jonka ruumillistuma oli kapteeni "mörkö". Tunnusta lajia tällä hittihupparilla ja herätät ihastusta jäähallilla. Toimitusaika-arvio: 7-14 arkipäivää Tuotet